Ravintolamuusikko on ammattinimike, jota ei nykymaailmassa enää kukaan käytä eikä siihen kuuluvia töitäkään enää ole. 1970-luvulla oli toisin. Tuolloin ravintolamuusikko oli viihteen ammattilainen, joka saattoi soittaa jossain kokoonpanossa kuukauden yhdessä ravintolassa ja siirtyä sitten seuraavaan. Suomi oli kaikin puolin erilainen maa kuin nykyään, silloinen elämäntapa vaati toisenlaiset viihteet.
Kiuruvetinen Raimo Jokisalmi tuntee aiheen kuin oman soitinlaukkunsa. Vuonna 1947 syntynyt Raimo soitti ensimmäisen tanssikeikkansa syksyllä 1965 Kiuru-Boys-yhtyeen rumpalina ja sen jälkeen keikkoja on kertynyt noin 6700. Uralle mahtuu lukuisia kokoonpanoja, 1968 aloitti toimintansa Raimo Salmen yhtye. 1972 alkoi ura ravintolamuusikkona, instrumentteina harmonikka ja sähköurut.
Raimo Jokisalmi ja tuore Tuhannen kapakan kautta -kirja.
Kirja muusikon arjesta
Raimo Jokisalmi on 2000-luvulla kirjoittanut useita tietokirjoja, aiheina muun muassa Mauri Sariola, Kalle Päätalo, Aarne Haapakoski (Outsider) ja Kiuruveden musiikkihistoria. Viime viikolla painosta saapui Raimon ensimmäinen kaunokirjallinen teos Tuhannen kapakan kautta Momentum-kirjojen kustantamana. Kirja käsittelee ravintolamuusikon elämää vuosina 1972–1980.
Jouhevasti etenevässä tarinassa muusikot siirtyvät tiukoillakin aikatauluilla öitä myöten sekalaisilla kulkupeleillä, kelejä säikähtämättä satojen kilometrien matkoja. Majoitusolot ja ruokahuolto vaihtelevat, samoin ravintoloiden ja hotellien henkilökuntien asenteet soittajia kohtaan. Tutuksi tulevat myös nykyihmisille perin oudot viihteen ilmiöt. Kuka tietää mikä on sunnuntaimatinea?
Aitoa ajankuvaa
Vaikka kirja onkin selkeästi kirjoitettu asiat itse kokeneen näkökulmasta, kyseessä ei kuitenkaan ole elämäkerta.
– Kirja on harkittu sekoitus faktaa ja fiktiota. Tapahtumapaikat ja ajankuva ovat aitoja, myös kirjan tapahtumat perustuvat hyvin pitkälti tositapahtumiin. Myös kirjan henkilöille etenkin tuon ajan eläneet muusikot löytänevät mahdollisia esikuvia. Tarkoitus ei ole kaivella kohujuttuja tai tonkia juoruja, vaan kuvata mahdollisimman realistisesti ravintolamuusikoiden työtä vaihtuvissa olosuhteissa. Käsittääkseni nimenomaan tästä näkövinkkelistä aihetta ei kirjallisuudessamme ole käsitelty, vaikka muusikoiden elämäkertoja ja keikkatarinoita paljon löytyykin, Raimo kertoo.
– Uskon että kirja tarjoaa etenkin tuohon aikaan ravintoloissa tanssineille ja etenkin soittaneille monta hauskaa hetkeä, ja kenties ajattelemisen aihetta muillekin. Tämä on tarina työstä, joka ei tässä muodossa enää koskaan palaa, Raimo Jokisalmi tiivistää
